Tällä sivulla:
Edelliset CDS-pelit | Tapahtunutta | Vietnamin sodan historiaa

Japanilaiset perustivat etelävietnamilaiseen Gung Ho:n kylään leirin jo toisen maailmansodan aikana. Silloin leiri oli alueen sotilaallinen keskus ja sen kulkuyhteyksiä parannettiin mm. käyttämällä sotavankeja työvoimana. Rakennettiin teitä ja varsinkin japanilaisia palvelevia rakennuksia. Varsinaisia linnoitustöitä ei vielä tässä vaiheessa tehty, mutta vankileiristä näkyy merkkejä edelleen maastossa.

Ranskalaisten pitäessä valtaa Indokiinassa toisen maailmansodan jälkeen kylän merkitys vain kasvoi hyvien kulkuyhteyksien ja kylän edelleen nopean kasvun myötä. Myös USA:n armeija käytti tätä hyväkseen saavuttuaan alueelle vuoden 1963 ja 1964 vuodenvaihteessa kouluttaakseen paikallisia sotilaita kommunismin vastaisessa sodassa.

USA:n armeija perusti syksyllä 1965 vapaa-ajankeskuksen kasvaville joukoilleen Gung Ho:n kylän yhteyteen. Tämän jälkeen kylän päävaluuttana olikin sotilaiden päivärahaksi saamat dollarit. Myös esiintyjiä "kotopuolesta" kävi tiuhaan tahtiin. Lomailevat jenkkisotilaat saivat olla rauhassa kylässä VC:n ja FNL:n häirinnältä, kunnes näiden yhdistetyt voimat ottivat kylän haltuunsa ja yllätti jenkit sananmukaisesti housut nilkoissa.

Jenkeiltä jäi kylään runsaasti materiaalia ja sotavankeja. Runsas materiaali keräsi kylään suuren joukon Pohjois-Vietnamia kannattavia joukkoja, jotka alkoivat linnoittaa kylää ja pitämään sitä tukikohtanaan kasvavia amerikkalaisjoukkoja vastaan.

USA:n armeija halusi hyvittää kärsimänsä kasvojen menetyksen valtaamalla kylän takaisin vahvistetuilla joukoilla ja eristämällä kylän muusta maailmasta partioimalla sen välittömässä läheisyydessä. Tässä tosin ei täysin onnistuttu ja jenkit kärsivät suuria tappiota taisteluissa.

Näidenkin taisteluiden jäljiltä kentälle jäi runsaasti sotamateriaalia, jonka takaisin saamista varten jenkit päättivät perustaa oman tukikohdan. Tukikohtaa perustamaan lähetetty ensimmäinen osa vahvistetusta komppaniasta jäi pahasti eristyksiin eikä saanut perustettua tukikohtaa. Pohjois-Vietnamin joukot myös onnistuivat ampumaan alas hätää kärsineille jenkeille varusteita pudottamaan saapuneen C-47D kuljetuskoneen. Jenkkien vahvistetun komppanian jälkimmäinen osa ei ole vielä lähelläkään tapahtuma-aluetta, mutta VC:n ja FNL:n yhdistetyt joukot ovat kiristämässä saartorengastaan jo paikalla olevien jenkkien ympärillä....

Peli alkaa.

Aluksi Yhdysvallat oli Vietnamin sodassa vain sivustaseuraajana, Etelä-Vietnamissa olleita amerikkalaisjoukkoja nimitettiinkin aluksi sotilasneuvonantajiksi. Näitä epävirallisia joukkoja maassa oli vuonna 1954 600, vuoteen 1960 mennessä määrä oli kasvanut 4000:ään. 1962 presidentti Kennedy perusti sotilaalliset iskujoukot, jonka jälkeen Yhdysvallat oli sitoutunut hyvin kiinteästi mukaan sotatoimiin ja käytännössä otti myös hyvin nopeasti kokonaisvastuun sotatoimista.

Elokuussa 1964 tapahtuneen Tonkininlahden välikohtauksen jälkeen USA aloitti pohjoisvietnamilaisten torpedovenetukikohtien pommitukset, helmikuussa 1965 pommitukset laajenivat koko Pohjois-Vietnamiin pääkaupunkia Hanoita lukuunottamatta. Vuoden 1965 lopussa Etelä-Vietnamissa oli jo 200 000 amerikkalaista sotilasta määrän yhä vain kasvaessa seuraavina vuosina. Suurimmillaan määrä oli noin 549 000 sotilasta vuoden 1969 alussa. Asetelma sodassa oli kaiken aikaa amerikkalaisten kannalta toivoton, vastustajana oli viidakkoinen maa ja suurin osa kansasta. Etelä-Vietnamin hallituksen suosio ei omassa maassaankaan ollut suuri. Yhä massiivisemmiksi yltyneet pommitukset eivät myöskään lisänneet sodan suosiota Yhdysvalloissa, lehdissä ja uutisissa oli paljon kuvia raskaasti pommitetuista vietnamilaiskylistä ja napalmin polttamista siviileistä.

Yksi sodan tärkeimmistä käännekohdista oli FNL:n (Pohjois-Vietnamin tukema, Etelä-Vietnamissa toiminut vapautusliike Kansallinen vapausrintama) vuoden 1968 alussa aloittama voimakas ja menestyksekäs hyökkäys, ns. Tet-hyökkäys. Amerikkalaiset kärsivät raskaita tappioita eri puolilla Etelä-Vietnamia. Hyökkäyksen seurauksena Vietnamin sodan suosio kotirintamalla väheni entisestään. Yhdysvalloissa oli vuosina 1966-1968 laajoja sodanvastaisia mielenosoituksia. Myös yliopistojen kampuksilla osoitettiin laajalti mieltä sotaa vastaan. Kansalliskaarti ja poliisi hajotti useita mielenosoituksia väkivaltaisesti.

Menetettyään sodan takia kansansuosiotaan presidentti Johnson 1968 kieltäytyi ehdokkuudesta syksyn presidentinvaaleissa. Seuraavaksi presidentiksi valittiin Richard Nixon, joka aloitti presidenttinä 1969. Nixon aloitti määrätietoisesti USA:n irrottamisen Vietnamin sodasta, vuoden 1969 loppuun mennessä oli Vietnamista jo kotiutettu 149 000 amerikkalaissotilasta. Aluksi Nixoniin luotettiinkin sodan vastustajien piireissä hänen luvatessaan nopeasti lopettaa Vietnamin sodan. Todellisuudessa Nixon olikin tarkoittanut sodan lopettamisellaan Vietkongin tukikohtien tuhoamista, tuolloin Nixon uskoi vielä vahvasti Yhdysvaltojen pystyvän voittamaan sodan.

Vietkongin tukikohtia alettiin ahdistella Yhdysvaltojen myötävaikutuksella Vietnamin naapurimaissa. Kambodzassa syrjäytettiin 18.3.1970 pitkään maata hallinnut prinssi Norodom Sihanouk CIA:n organisoimalla vallankaappauksella, jossa valta siirtyi marsalkka Lon Nolille. Maassa nousi nopeasti järjestäytynyt aseellinen vastarinta Lon Nolia ja hänen joukkojaan vastaan. Muutamassa viikossa suurin osa maasta on jo Lon Nolia vastustavien joukkojen hallinnassa. Tämän johdosta 30.4.1970 Yhdysvaltojen joukot hyökkäsivät maahan, samalla aloitettiin myös Kambotzan massiiviset pommitukset. Virallisena syynä hyökkäykselle ja pommituksille oli se, että FNL:n sissit toimivat myös Kambodzasta käsin.